Mikä on VAKA-hanke?
VAKA tulee sanoista valtakunnallinen klubi- ja kiertuehanke. Sen tarkoituksena on työllistää suomalaisia freelancemuusikoita sekä lisätä musiikin alueellista saatavuutta EU-tuella.
Vuosina 2009–2010 kehitetään toimintamalli ja sitä testataan vuoden 2010 aikana pilottihankkeiden kautta. Julkinen tuki on tarkoitus myöhemmin saada pysyväksi.
Tilastotiedon puuttuminen on yksi syy nykyiseen vapaan kentän julkisen tuen vähyyteen. Selvitystyön tarkoituksena onkin kerätä alalta tietokantoja ja tilastoja sekä kehittää verkostoitumista ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Myös toimintojen tehostamista tutkitaan. Esimerkiksi soitinlaitteiden ja muusikkojen logistiikassa on järkeistämisen paikka pitkien välimatkojen maassamme, eikä vähiten ekologiselta kannalta.
Hankkeen selvitystyön pohjalta annetaan myöhemmin toimenpide-ehdotuksia siitä, mitä toimintaa ja miten valtion kannattaisi mallia tukea.
VAKA:a rahoittavat Euroopan sosiaalirahaston lisäksi Opetusministeriö, Etelä-Suomen lääninhallitus, Vantaan, Tampereen, Oulun, Kotkan ja Jyväskylän kaupungit, Suomen Muusikkojen Liitto ry, Säveltäjät & Sanoittajat Elvis ry, Freelancemuusikot ry ja Suomen Jazzliitto ry. Kokonaisbudjetti on noin 500.000 €.
VAKA-hankkeen päätoteuttaja on Suomen Muusikkojen Liitto ry, hankehallinnosta vasta Cursor Oy ja projektisuunnittelijana toimii Annamaija Saarela.