Jäsenyys
Liittymällä Freelancemuusikot ry:n jäseneksi olet oikeutettu lukuisiin palveluihin ja nautit useista eduista. Lisäksi kuulut yhteisöön, jonka kautta voit vaikuttaa ammattikuntasi yhteisiin asioihin. Freelance-muusikkojen työkenttä on hajanainen – eikä vähiten maamme pituuden vuoksi. Kuitenkin meillä on paljon yhteisiä asioita, mielipiteitä ja ongelmia. Näiden asioiden vieminen yksin eteenpäin ei ole helppoa.
Freelancemuusikot ry:n jäsenet edustavat monipuolisesti maamme musiikkielämää. On ammattiin koulutettuja ja itse opiskelleita muusikkoja, jotka harjoittavat kaikkia mahdollisia musiikin lajeja ja tyylejä, soittaen mitä erilaisimpia soittimia sekä tietysti myös laulaen. Jäsenistöön kuuluu myös yrittäjiä ja päätyökseen toisen ammatin harjoittajia.
Jäsenluokka määräytyy jäsenen tilanteen perusteella. Eri jäsenyysluokkia ovat opiskelijajäsen, sivutoiminen tai päätoiminen jäsen sekä eläkeläisjäsen. Jäsenyysluokista ja jäsenmaksujen suuruudesta löytyy tarkempaa tietoa täältä.
Freelancemuusikot ry:n jäsenet ovat automaattisesti Suomen Muusikkojen Liitto ry:n jäseniä. Muusikkojen liiton kautta edustamme ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n jäsenistöä. Aktiivisille jäsenille on tarjolla erilaisia luottamus- ja asiantuntijatehtäviä musiikkialan järjestöissä.
Liity heti, siten saat nopeammin kaikki jäsenyyteesi liittyvät edut ja palvelut!